Tämä runo syntyi 19.4.2015. Ajatusmaailma taustalta liittyy The Road -elokuvan sekä “The Last of Us” -pelin tunnelmiin. Apokalyptiseen taiteeseen liittyy jotain unenomaista. Miten kaikki voisi yllättäin vain pysähtyä ja luonto ottaisi jälleen vallan. Miten merkityksettömiä ihmisen saavutukset lopulta ovat. Runon lukijan ei kannata ajatella, että olisin synkkä ihmisenä. Nämä runot kuvastavat realiteettien hyväksymistä ja ovat osa sellaista mielenmaisemaa, josta olen ammentanut jo pitkään taiteeseeni ajatuksia ja kuvia.

“Viimeiset meistä”

1.

Kasvaa kerroksissa sammal

Pujottaa puut oksat ja juuret

Repii vaivalla valetut kannet

Joissa ennen kilometrit vaihtui

2.

Ei vaella täällä kuin viimeiset meistä

Viimeiset joil on liekki

Polttaa elämä molemmista päistä

Niin käsittämätön on ihmisen lähtö

3.

Palaa luonto vihdoin tilaan

Tilaan jossa vuodet kiehuu

Sekoittuu tuhannet ja miljoonat kesken

Se vain pisara ajassa on

4.

Ei piinaa lapsi enää äitiänsä

Kuiskii talot yksinäisyyttä

Mut katsos, ei meitä kukaan jää kaipaan

Luonto omansa jälleen valtaa

Juha Falck