Yksi vuosituhannen parhaista elokuvista on omasta mielestä ”Inception”, jossa todellisuuden rajat hämärtyy. Mikä on lopulta unta ja mikä todellista elämää? Voimmeko olla varmoja omasta valveillaolosta, että se on se todellisuus vai olemmeko unessa? Tämän runon kirjoitin 12.4.2016.

”Kasva vanhaksi, yhdessä”

1.

Kasvoit ajatuksesta. Yhdestä ajatuksesta.

Siin unessa kasvoin vanhaksi kanssasi.

Rakensimme maailman missä ei ollut muita.

Rakensimme paikan, jossa aika ei kulu.

2.

Istutin ajatuksen sisälles. Ajatuksen, jossa elämämme ei ole totta.

Näillä tasangoilla, maailmat kaatuu jos niin päätän.

Mikä onkaan siis totta?

Kun uneni on todellisempaa, josta en halua nousta.

Siellä olet sinä, koska et ole enää muualla.

3.

Lupasimme kasvaa vanhaksi, mutta kasvatin kuolemasi.

Istutin sen sinuun ja todistin kuolemasi jokaisessa todellisuudessa.

Nyt olen täällä jossain, mitä todellisuudeksi kutsun.

Toivon et joku päivä tajuntani hämärtyy ja tulee ikuinen yö.

Silloin vihdoin elämän unesta pääsen kuoleman syliin.

Nukun siinä niin kauan, kunnes jälleen unessa uudelleen synnyn.

Juha Falck