Pohdin aikoinaan paljon miten selittää elämää ja kuolemaa. Miten puristaa ihmisen elämä runoksi. Loin ”Matkaajan”. Sitä kait me lopulta olemme. Matkaajia loputtomassa virrassa.

Matkaaja

Siellä istumme salissa, jolla ei ole nimeä.

Istumme, syömme ja lepäämme ilman sukupuolta ja nimeä.

Mistä tiedän?

Tämän minä muistan ennen nykyistä vaellustani.

Ikuisuuden rakentamassa salissa me olemme yhtä ja samaa.

Kattona loistaa avaruuden läpi matkaavat oikeellisuuden saavuttaneet tähdet.

Heidän valonsa täyttää mustan avaruuden ja antaa elämälle mahdollisuuden.

Kosmiset kvasaarit vartioivat ykseyden herkkää tasapainoa.

Aikaa ei ole, on vain ykseys joka laajenee ja supistuu.

Me olemme kaikkea tätä.

Wayfarer

There we sit in the hall that has no name.

We sit feast and rest without gender or name.

How do I know?

Because this is what I remember before my current wandering. In a hall built by Eternity, we are one and coherent.

The souls that have reached rightfulness, illuminate their light through a transparent roof.

Light of these souls are now the stars that fill the vast dark space and give the possibility to live itself. 

Cosmic quasars are the guardians of this delicate balance of the oneness. There is no time, only oneness that expands and contracts.

We are all this.