Tähtitiede on kaunista. Avaruus tarjoaa mielelle loputtomia seikkailuita, arvoituksia ja stooalaista realismia. Tämä runo sai alkunsa ajatuksesta missä kaukainen kvasaari katsoo meidän auringon ja maapallon viimeisiä hetkiä. Siinä missä ennen valo roihusi, onkin nyt vain kaksi kylmää ja elotonta taivaankappaletta. Tähtitaivaan romanssin loppu.

Lopulta maailmankaikkeudessa ei ole tahoa, joita nämä aurinkokuntien romanssien sammumiset hetkauttaa. Se antaa perspektiiviä miten meidän tulisi elää. Tämä runo on kirjoitettu 16.2.2015.

1.

Katsoo kvasaari minua surullisin katsein, 

tuntee minun muuttuneen, sisimpäni sammuneen.

2.

Iäsyyteen siirtyy nuoret, kiroaa maailmankaikkeus menetystä.

Olen silti vain yksi meri monien joukossa.

3.

Kirkauteen päättyy ajat kunnes musta kuolema saapuu. 

Istuu kylmyys, istuu tummuus mis ennen elämä hallitsi.

4.

Ystäväni joka oli elämäni ehto.

On tänään kylmä, eloton muisto.

5.

Niin päättyy suhteet kuin liekki riehuvana roihuaa.

Rakkauden tuska jää kytemään.

6.

Kipinä mistä kaikki alkoi on se mihin kaikki loppuu.

Niin lohduttoman ajatuksen kun kylvää mieleen itämään.

Loppuu aika, loppuu iäisyys, joka ennen oli niin varma.

Juha Falck