Oon koko elämäni nähnyt toistuvaa unta missä uin sinisessä meressä. Lähden sukeltamaan ja tumma vesi muuttuu synkemmäksi mitä syvemmälle uin. Jossain kohtaa unta näen tumman varjon uivan minua kohti ja ennenkuin ehdin tehdä mitään, valkohai avaa suun ja uni loppuu siihen. Luin yhdessä vaiheessa paljon unista ja myös miten unia voisi oppia hallitsemaan. Painajaiset ja niissä manifestoituvat pelot olivat vartijoita, jotka eväsivät meitä pääsemästä jonkin salaisuuden äärelle. Tämä runo on kirjoitettu 5.10.20215, jolloin kohtasin tässä unessa olevan vartijan. Uni alkoi samalla tavalla, mutta hain lähestyessään en pelännyt unessa vaan uin suoraan kohti. Muistan unesta, että hai katosi juuri samalla kohdalla kun meidän olisi pitänyt kohdata. Sininen tummuus vaihtui kirkkaaseen veteen ja näin meren pohjassa oven, jonka läpi kävelin. Tämän jälkeen en ole samaa unta enää koskaan nähnyt.

1.

En pyydä sua karkottamaan, en sano mitä tehdä.

Mut tahdon, et vartijana seisot ja matkallani valvot.

Vaivuta uneen, joissa tasangoilla tanssin.

Tasangoille, joissa aikakin nukkuu.

2.

On se paikka, jossa levätä.

Paikka, jossa oppia.

Siis siivitä pääni päällä rannoille merten, sinisiin syvyyksiin, jossa hampaat ovat herra.

3.

Kerran siellä kohtasin peloistani suurimman.

Tuon repivien sapeleiden seinän, joka vyöryi päälle kuin höyrylaiva.

Tiesin sen olevan vartija, pelon valtias.

Uin sitä kohden kunnes lävistin sen mahan.

4.

Poistui pelko ja katosi pelko. 

Pohjassa näkyi portti, siitä virtasin läpi.

Havahduin tänne.

Avasin lokeron, muistijäljen.